Saukko

Saukko

Kuuntele teksit tästä:

Saukko kuuluu Suomessa esiintyviin näätäeläimiin.  Sen latinankielinen nimi on Lutra lutra.  Saukkoa tavataan Suomessa harvakseltaan koko maassa. Saukko on tunnettu hyvin leikkisestä olemuksestaan ja saukkoja voi nähdä leikkivän vedessä lajitoveriensa kanssa. Saukko esiintyy usein erilaisissa saduissa ja kertomuksissa.

Saukot elävät yleensä pareittain tai perheryhmissä, johon kuuluu saukkoparin lisäksi sen saman vuotiset poikaset. Saukon lisääntymisaika voi periaatteessa olla mihin vuodenaikaan tahansa. Yleisesti ottaen saukkonaaras synnyttää kesä-elokuussa yhdestä kolmeen (1-3) poikasta maahan kaivettuun luolastoon, joka on veden läheisyydessä. Saukko voi elää 15-18 vuotta.

Saukko on sopeutunut erinomaisesti vesielämään. Sillä on räpyläjalat ja vedenpitävä turkki. Saukon elinpiiri koostuukin erilaisista vesialueista. Talvella se tarvitsee avonaisen virtapaikan ravinnonsaantia varten. Saukko on pääasiassa kalansyöjä.  Saukon ravintoon kuuluu myös simpukat ja ravut.

Saukolla ei ole Suomessa luonnollisia vihollisia. Saukkoa voidaan metsästää, mutta metsästys on erittäin vähäistä. Metsästämiseen tarvitaan lupa.

Saukosta ei varsinaisesti aiheudu ihmiselle haittaa. Se saattaa kuitenkin saalistaa ravintoa kalanviljelyslaitoksista, jolloin se haittaa elinkeinoon.