Itämeren norppa

Norppa1

Kuuntele teksti tästä:

 

Norppa on Suomessa merialueilla esiintyvä hyljelaji. Sen latinankielinen nimi on Phoca hispida botnica. Sitä tavataan kaikilla Suomen merialueilla, etenkin Pohjanlahden ja Suomenlahden perukoissa. Norppia on Itämerellä melko vähän. Norpan tunnistaa lyhyestä kuonosta sekä selän rengasmaisesta kuvioinnista. Poikaset eli kuutit ovat syntyessään noin 4-5 kg painoisia, ja ne tunnetaan valkoisesta, pörröisestä turkistaan.  Täysikasvuinen norppa on kooltaan noin aikuisen ihmisen kokoinen.

Norpat elävät yksin tai pienissä laumoissa. Norppien lisääntymisaika eli kiima-aika on maalis-huhtikuussa. Norpalla on viivästynyt sikiönkehitys eli hedelmöittynyt munasolu alkaa kehittyä vasta muutama kuukausi hedelmöittymisestä. Norppanaaras synnyttää helmi-maaliskuussa yhden poikasen eli kuutin lumiluolaan. Norpat voivat elää keskimäärin 20-25 vuotta.

 

Norppa2

 

Norpat ovat lihansyöjiä. Ne eivät syö kasveja. Norpat syövät monenlaisia kaloja, enimmäkseen pieniä parvikaloja, kuten silakkaa, muikkua, kuoretta ja kilohailia. Norpat syövät myös äyriäisiä.

Norpalla ei ole Suomessa luonnollisia vihollisia. Norppia voidaan metsästää. Metsästys on erittäin vähäistä, ja siihen tarvitaan lupa.

Norpista ei ole ihmiselle oikeastaan haittaa.