Alli

Alli 1

Kuuntele teksti tästä:

Alli on Suomessa harvalukuisena pesivä sorsalintu.  Sen latinankielinen nimi on Clangula hyemalis. Alli pesii ympäri pohjoista pallonpuoliskoa tundralla eli puuttomalla ja kitukasvuisella kasvillisuusvyöhykkeellä sekä tunturiylängöillä.  Sitä tavataan Suomessa pesivänä yleensä vain Pohjois-Lapin tunturijärvillä. Alli on  Suomessa niin sanottu läpimuuttaja eli sen muuttoreitti pesimäalueiden ja talvehtimisalueiden välillä kulkee Suomen läpi. Sen kevätmuutto eli muutto pesimäalueille ajoittuu toukokuuhun. Allin syysmuutto tapahtuu syys-lokakuussa. Alli talvehtii eteläisellä Itämerellä. Muutton takia Allia tavataan eniten syksyisin Suomen merenrannikolla.

Alli on pienikokoinen sukeltajasorsa. Se painaa 400-800 grammaa. Allin levitettyjen siipien kärkiväli on 65-82 senttimetriä. Alli on tunnettu eri vuodenaikoina vaihtelevasta höyhenpeitteestä sekä etenkin allikoiraan kahdesta jouhimaisesta pitkästä pyrstösulasta. Vaihtuva höyhenpeite johtuu Allille tyypillisestä vaiheittain tapahtuvasta sulkasadosta eli höyhenpeitteen uusimisesta. Osa allin höyhenpeitteestä uusiutuu muutaman kerran vuodessa.  Allikoiras on väritykseltään talvella hyvin vaalea. Kesällä allikoiras on tumma ja sen pää ja kaula ovat mustanruskeat. Kesällä allikoiraan poskilla on isokokoinen valkoinen laikku. Allinaaralla ei ole pitkiä pyrstösulkia. Väritykseltään se on hieman vaaleampi kuin koiras. Allin pää on pyöristynyt ja sillä on lyhyt ja tukeva nokka. Nokan väritys on allikoiraalla musta ja nokan kärjessä olevan kynnen takana on punertava alue. Allinaaraan nokka on tummanharmaa. Allikoiraalla silmän värikalvo on punainen ja naaraalla keltainen. Allin koivet ovat koiraalla siniharmaat ja naaraalla vihertävänharmaat.

Alli 2

Allin pesä sijaitsee usein kasvillisuuden suojassa veden läheisyydessä. Allinaaras munii touko-kesäkuussa kuudesta kymmeneen (6-10) kermanväristä munaa. Poikaset kuoriutuvat noin kolmen viikon kuluttua muninnasta. Poikaset ovat lentokykyisiä noin viiden viikon ikäisinä, jonka jälkeen ne itsenäistyvät.

Alli kuuluu sukeltajasorsiin eli se saa ravintonsa sukeltamalla sitä veden alta. Alli käyttää ravinnokseen erilaisia vesihyönteisiä, äyriäisiä ja simpukoita.

Allia voidaan metsästää. Metsästys ajoittuu syksyyn.