Pyy

Pyy

Kuuntele teksti tästä:

Pyy on Suomen pienin metsäkanalintu. Sen latinankielinen nimi on Bonasa bonasia. Pyykoiraan eli pyykukon ja naaraan eli pyykanan keskimääräinen paino on noin 400 grammaa. Sen höyhenpuku pysyy saman värisenä ympäri vuoden. Pyyn selkäpuoli on molemmilla sukupuolilla harmaankirjava. Pyykukolla leukalappu on musta ja pyykanalla vaaleankirjava.

Pyytä voi tavata kaikkialla Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Se suosii tiheitä metsiä, joissa on pieniä kuusia, erilaisia pensaita sekä suuria puita kuusista lehtipuihin. Pyykoirailla on omat reviirinsä eli elinympäristönsä, jota ne puolustavat nuorilta koirailta. Pyyllä on keväisin soidinaika. Soidinajaksi kutsutaan sitä aikaa vuodesta, jolloin linnut parittelevat. Pyyt ovat yksiavioisia eli pariksi muodostunut pyykoiras- ja naaras pesivät koiraan hallitsemalla reviirillä tai sen lähettyvillä. Pyynaaraat munivat 7-11 munaa. Poikaset osaavat lentää jo noin neljän vuorokauden päästä kuoriutumisesta.

Pyyt syövät kesällä ja talvella eri ravintoa. Kesällä kasvien versot, siemenet, lehdet ja marjat sekä hyönteiset ovat mieluisaa ruokaa. Talvella pyyt syövät mieluiten lepän ja koivun norkkoja ja silmuja. Pyyn poikasille erilaiset hyönteiset ja selkärangattomat ovat tärkeää ravintoa.

Pyytää, kuten muitakin metsäkanalintuja voidaan metsästää.